EnnakkoinfoLähtö Ässä-tornilta klo 16.15. Ottelu alkaa klo 19.00 Lauritsalassa. Otteluennakko
Sudet kohtaa PEPO:n Lauritsalassa Sudet matkaavat torstaina 26.7.12 Lauritsalaan PEPO:n vieraaksi. Kevätkierroksella Sudet voittivat PEPO:n 4-0 Lehtomäen tekonurmella. Edellisellä kierroksella Sudet ottivat selkäänsä FC Espoolta 3-4 ja PEPO vastaavasti kärsi tappion paikallispelissä PU-62:lle numeroin 0-2. PEPO:lla on vielä viikonloppuna kotonaan vastassa PK-Keski-Uusimaa. Sudet haluavat palata voittojen tielle. Edellisessä ottelussahan FC Espoo aiheutti kouvolalaisille ensimmäisen kotitappion. Samanlaista tappion karvasta kalkkia ei Susien joukkueessa enää haluta maistella. Joukkueet tuntevat toisensa hyvin, joten tuskin mitään yllätyksiä joukkueet voivat toisilleen aiheuttaa. Ottelusta tullee jälleen kerran kiivas ja kovatempoinen naisjalkapallotapahtuma. Otteluraportti
Sudet haki pisteet Lappeenrannasta Sudet ja PEPO kohtasivat Lauritsalan hyväkuntoisella nurmella naisten Kakkosen ottelussa. Peli oli tasaista ensimmäisen puoliajan. Sudet kuitenkin loivat enemmän maalipaikkoja kuin kotijoukkue. Ottelun ratkaissut voittomaali syntyi reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Maalarina toimi joukkueen kapteeni Maarit Gummerus. Syötön tähän maaliin tarjoili Salla Vainio. Sudet jaksoivat pitää emäntiään enemmän tempoa yllä pelissä. Vierailijoiden syöttöpeli parani ottelun edetessä. Näin ollen kotijoukkueen pelaajat väsyivät, kun he joutuivat juoksemaan kentällä paljon ilman palloa. Sudet kehittelivät toisella puoliajalla useita näyttäviä ja pitkiä syöttökombinaatioita, joiden tuloksena oli muutama 3 vastaan 1 hyökkäys ja pari läpiajoa 2 vastaan maalivahti. Näistä ei kuitenkaan syntynyt tulosta, osin PEPO:n hyvän maalivahtipelin ja toisaalta huolimattoman viimeistelyn tai viimeisen syötön takia. Vierailijat pystyivät pitämään kotijoukkueen poissa maalintekotilanteista. PEPO sai aikaiseksi vain pari, kolme laukausta kohti Susien Iina Tiitisen vartioimaa maalia. Suurimmat syyt tähän lienevät aktiivinen keskikenttäpeli ja varmasti toiminut puolustuslinja. Susien keskikentällä maalintekijän lisäksi erittäin pirteitä otteita esitti Janette Janatuinen. Itseään säästämättä hän taisteli jokaisesta kohdalleen tulleesta pallosta ja tuli yleensä tilanteista pois voittajana. Seuraavaksi Sudet kohtaavat 4.8.12 kotikentällään PuVe:n. |